Melkein pääsi keiju kesään asti, ennenkuin kaiholasta lakkasi vedentulo. Aamulla ja vielä aamupäivälläkin tuli ihan normisti, vaan kuinkas sitten kävikään; eipä enää tullutkaan.
Keiju pihalle ja lapionvarteen ja polkua auki vimmatusti kellariin. Kyllä muuten on umpihanki korkeeta! Kellari on ollut lämmitettynä marraskuulta asti, tietty, ja ihmettelinkin, jotta jäähänkö ne vesilaitteet nyt muka olisi mennyt.
Räpläsin, naputtelin ja jo hiukka kolkuttelinkin ja kipinkapin taas yläkertaan juoksin ja kokeilin, vaan ei tullunna, ei!
Kertaalleen tai kaksi vielä saman toistin, tuloksena oli: ei tippaakaan vettä.
Niinpä sitä sitten taas soittamaan pappakeijulle... Hetkenkuluttua taas oltiin kellarissa ja pappa suunnilleen seisoi paikallaan ja osoitteli ruuvimeisselin näköistä taikasauvaansa hetken ja toimimaanhan ne vehkeet alkoi! On tää niin miehinen, tää maailma, totean jälleen!
Gonna, tuo kaiholan ilmapuntari, itse kömpi kolostaan 26.1. ja käytti ittensä keijun herkku salaattikupilla, suurella ruokahalulla, nautti valo- ja lämpöhoidot, kipitti mennä takasin koppiinsa ja ei ole sen jälkeen poistunut sieltä! Alko muuten nää pakkaset kiristyyn juuri päivä, pari tuon jälkeen. Että semmonen ilmapuntari se on.
Vaan mepä kestetään pakkaset ja nautitaan aurinkosta, joka niin mukavasti ikkunan läpi lämmittää...
