keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

AAMU KEVÄINEN


Tällaisia ne kevät aamut kuuluupi olla, kirkas taivas jolla arska hymyilee, pikkupakkanen ja pikkuhankikanto.
Muistuupi mieleeni aika jolloin silpastiin peltojen poikki hankia pitkin kouluun ja oli jännää.
Nyt ne pellot on pistetty tuhannen neliö palasiksi ja taloja täyteen...
Aika muuttuu, eskoseni. Vaan niin kuuluupi, eihän maailma voi laahaa paikallaan.

Pääsiäinen lähestyy pikkuhiljaa...

lauantai 27. maaliskuuta 2010

VIISI TÄHTEÄ...



Taas sitä mielessäin laskeskelin tämän viikon plussat ja miinukset ja päädyinkin tähtiin...Ihmeellistä, kuin se nyt noin pääsi käymään.
Upeat kelit on ollut, tänäänkin täytyy vain ajatella positiivisesti sitä kuinka hanget loittonee ja pikkupikku pälviä näkyy jo siellätäällä.
Koulittukin on niin sun maar perusteellisesti ja kaikki kasvaa rehottaa hyvin.
No, mitä nyt toi kellon siirto vähän tökkii, tai tökkii kyl aika paljonki, mutta pakko mikä pakko.

Aivan ihanaa on se, että pääsiäisviikko alkaa.
Pakko oli laskea Noita Pikkunäppylä Nenukka kaapista pois, kun jatkuvaa meteliä alkoi siellä pitämään luudallaan...
Ihan pikkuisen vain jo hiplailin koristeita, pian sitä kylpee höyhenissä koko Kaihola.



sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

IKKOVRO...



Voi, siinä ne nyt taas, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, kasvaa rehottaa, muorikeijun orvokit.
Äkkiä pistin kouliten, kun sain jo hyvissä ajoin aloitettua turpeistamisen ruukkuihin, kyllähän sitä sitten kelpaa koulia.
Kuukauden päästä pitäisi olla jo kukassaan ja toivottavasti huomattava osa jo myytykin, vaikka tänä vuonna taitaa olla aika toiveajattelua.
Mutta onhan niitä kaikenlaisia ihmeitä tapahtunut, ennenkin.

Jokohan nyt on norot siirtyneet muille maille, vieläkin käy vähän hitailla, mutta paras aamu aikoihin.

torstai 18. maaliskuuta 2010

TAUTISTA AIKAA

Jos olet saanut itsesi varjeltua koko talven vellovasta flunssakierteestä, niin eikö sitten iske aivan järkky mahatauti!
Eilen aamuyöllä alkoi ja olo ei nyt vieläkään ole ihan normi.
Kaikkee pitäs tehdä, mutku ei jaksa ja saa alotettua mitään.
Kaikki keltainen juoma maistuu ja oli otettava jo päänsärkyynkin droppia, kun tuntui jotta sekin hajoooooo.
Ja ilmakin on niin kaunis, ainakin vielä.
Pikkuhiljaa täytyypi nyt edetä, ei muu auta, ei.
Varjelkoon teitä muita tältä taudilta.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

AURINKO


Tämänpäiväisten koulimisten loppuvaiheessa, aloin taas mielessäni ynnäilemään kuluneen viikon tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ja tulin siihen tulokseen, että on ollut ja vielä tulee olemaan yhtä aurinkoa vaan!
Olen parin viikon aikana iskenyt purkkiin muutaman kuution aurinko-multaa(Loimaan humus ja multa -tuote), aurinkokin on paistellut ihan kivasti ja lämpimästi ja huomenna mennään porukalla seuraamaan varasta joka vie auringon tai jotain. Illalla ollaan viisaampia! Muistin, että vessan kello olisi auringon-muotoinen, mutta ei se ollutkaan vaan auringonkukka, vai liekö se varas jo ehtinyt sinne!
Yöllä oli muuten satanut styroksi-lunta, ihania pieniä palleroita.

Miksiköhän vessan ovessa on yleensä sydämen-muotoinen kyltti...
Mietitäänpä sitä näin lauantai-illan sykkeessä!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

MÖKÖTTÄJÄ

Ihmiselle, joka aina haluaisi, että kaikilla olisi hyvä olla ja masu täysi, ei sovi ottaa lemmikiksi kilpikonnaa!
Kaupassakäyntikin keskittyy melkestä pelkästään siihen, että mitäs herkkua Gonnalle keksisi. Sillä on nyt aivan totaalinen ruuastakieltäytymisen-vaihe päällä. Ärsyttää!!!
Kasvattelin auringonkukanversojakin ja tein mm niistä aivan ihanan salaattimixin ja aamu-uinnin ja puolimaratonin jälkeen, iskin arabian jupiterille asetellun kokonaisuuden tälle sitten eteen, niin eipä kelpannut! Isompi ärsytys!!!
Söihän tuo kyllä toissa iltana ja ohjekirjoissa sanotaan, jotta näillä on pitkiäkin paastokausia.
Puhumattakaan siitä, että vaihdoin sille koppiinsa uuden "lakanan". No, siitähän riemu syntyi: ei suostunut viihtymään siellä ollenkaan, ennenkuin otin ja vaihdoin vanhan tilalle!
Että semmonen, todella helppo ja mielenkiintoinen lemmikki on kilpikonna.
Megasuperisojättiärsytys!
Tulis kesä ja voikukat.

Kaiholassa on herännyt kevään ensimmäinen kärpänen. Kovin on hakusessa nuo liikkeet sillä!

Kyllä se Gonna on silti aivan IHANA, mököttäjä!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

OHHOH!



Vaikkakin hämärä oli jo ehtinyt laskeutua hiukkasen tähän maailmaan, saattoi sen huomata!
Maailma on täynnään aivan uskomattomia iki -alkuisia sanoja, kuten ikivihreä, ikiliikkuja (joka muuten on pikkukeiju), ikimuistettava, ikinä jne...
Joten, enpä ikimaailmassa olisi uskonut, jotta tuo lumi ei olekaan ikilunta.
Se oli ihan selvästi haihtunut johonkin!

Iki-ihania ovat myös nuo mullan alta itseään työntävät versot.
Iki-liikuttava olo hämmentää nyt kaiholan soppaa, mutta ei haittaa, se on se iki-ihmeellinen kevät...

lauantai 6. maaliskuuta 2010

SAGA 1 VEE...



Saga on sellainen rämäpää,
jotta vertaista todella etsiä saa.
Sitä ei haittaa huonokaan sää,
mitä kurjempi keli, siitä ilon irti ottaa Saga tää.
Kyllä kelpaa nyt olla yksi vee,
seikkailut kaikki nuo odottanee,
Onnea myös Olgalle kolme vee,
vaikka nyt viikon myöhästyneet!




Alkoipas nyt tuo runosuoni sykkimään, varmaan ne Aleksis Kiven perimät!

Ihania väriläiskiä kasvihuoneelta, ilo työskennellä siellä, vaikka mikään ei vielä kuki, paitsi tietty tetet aloittelee.


keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

TULE, TULE HYVÄ KAKKU, ÄLÄ TULE PAHA KAKKU!

Meinasi tulla tästäkin päivästä aikamoinen lättähattu, mutta juurikun aloin tehdä lohdutuskakkua, niin pikkukeiju rimpautti jotta turpeet tuli!
Mulla oli just tiikeri-vaihe menossa kakunteossa, joten en päässyt tuota ihmettä todistamaan.
Juuri hetkeä aikaisemmin olin poistunut paikalta kiroillen, että tämä kevät ei oikein nyt ota tuulta siipiensä alle. Kannattipa manailla.
Tiikerikakku on uunissa, koska norkosin ystävältä tämän reseptiä, kun hänen tekemänsä on aina niin erinomaisen makuista. Saapi nähdä, onko se tuo voi ,joka sen jonkin siihen tekee!
Lohdutusvillasukat ovat niin kauniit, jotta kyllä taas kelpaa tepastella, mammakeijun tekosia.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

PÄIVÄNPELASTUS

Eipä uskoisi keiju, ellei tietäisi, että tänään onkin tiistai eikä maanantai, jolloinka kaikki on yleensä mennyt pieleen. Nyt sitten menee jo tiistaisinkin kaikki pieleen!
Toi illalla alkava, ilmeisestikin, lakko...Siis onko meillä siihen varaa...Enpä kommentoi enempää, mutta ihmettelenpä suuresti!
Niinpä ne keijunkin mullat nyt sitten makaa jossain terminaalissa ja mahdollisesti,ehkä, joku voipi ne tuoda...Luotan siihen, että huomenna tulee...

Kävin kaupassa, en hamstraamassa, ja aivan ihanan yllärin koin, kun huomasin hyllyn, jossa oli myynnissä vielä vanhanaikaisia hehkulamppuja!
En voi sietää noita uusia jutskia ja nyt jo harmittaa, kun en ostanut enempi niitä.
Pienestä oli kiinni tämänpäivän pelastus.
Hehkulamppu on jo itsessäänkin niin kaunis luomus ja kaiholan ihaniin vanhoihin kattojutskiin ei nuo nykyajan rumilukset sovi ja piste.