tiistai 18. tammikuuta 2011

INVENTAARIONPAIKKA...


Siis, jokaisella vähänkin itseään kunnioittavalla keijullahan pitää olla Pellervo-lehden vuosikerta vlta 1938, tai ihan varmuuden vuoksi sadetakinkorjaussetti vlta 1935, tai almanakat tai Seurat tai ruokakupongit tai...
Voi kauhistuksenkanahäkki!
Tai aivan ihana päästävedettävä nukensänky ja hurmaavat vaatteet ja kengät ja pitsisukat, vaan eipä ole sitä nukkea.
Jälleenkerran tulee mieleeni se melkein metrinen amerikannukke, jonka Eno Merimies seilaillessaan toi minulle. Muistan ne ihanat olkapäille ulottuvat hiukset,punaiset,pitsein koristellut mekot ja kengät ja pitsiset polvisukat. Eikä siinä vielä kaikki: tämä nukke käveli ja käsiäänkin liikutteli. Eipä ole aikaakaan, kun jossain näin yhden sen jaloista! Miksi se täytyi antaa minulle silloin pikkumuksuna, rikkihän se meni tai ainaski se piti purkaa ja nähdä mitä se sisälsi!
Sen olisin halunnut säilyttää.
No, nyt taas yksiosa elämää on muovipusseissa verannalla ja odottaa sijoituspaikkaa.
Sellaistahan tämä on, yhtä inventaarioo!

1 kommentti:

  1. Ja me kun niin Helin kanssa ihmeteltiin ja kadehdittiin sitä kävelevää nukkea. Eipä meinattu uskoa, että sellaisia edes on Ameriikassakaan saati sitten Läyliäisisä :D

    terv. Menninkäisentien mummeli

    VastaaPoista