Eräänä päivänä menneenä tuli asiakkaan kanssa puheeksi lemmikit ja kysyinkin jotta onko hänellä kilpparia? Asiakas kauhuissaan vastasi, ettei ole eikä koskaan tule! Ja minä ihmeissäni, että miksei, helppo,hauska,huoleton ja hiljainen! Hän sitten kertoikin, kun nuorena oli ollut jollain hienolla perheellä lapsenplikkana ja sitten kauniina kesäpäivänä, vuonna yksjakaks, oli hän ja lapset pihalle mennessään aatelleet, jotta otetaan kilppari mukaan, kun se aina on sisällä, sääliks kävi mokomaa. Tuli ilta ja puhelin soi ja perheen äiti kyseli, jotta missäs kilppari on? Mokoma oli unohtunut koko päiväksi pihalle ja koko kulmakunta etsimässä, kunnes joku oli löytänyt aivan vahingossa sen, pikkumäen juurelta, ketarat kohti taivasta, siis seljällään räpiköiden. Mutta oli mokoma vielä selvinnyt moisesta koettelemuksesta. Toisin taas kuin tämä lapsenplikka, elämänsä kauhein kokemus, kuulemma!
Tuli vaan mieleen, kun omaani ei taas ole aamun jälkeen näkynyt, kun piti ottaa se mukaan kuvaan pehmolelukilpparin kanssa. Pitäs varmaan alkaa ettimään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti